Vuosikokouksen antia

AJEKin 2019 vuosikokous käytiin 4.5. Vaahteraliigaklinikan 1. päivän jälkeen Hotelli Avassa. Sääntöjenmukainen kokous käytiin läpi hyvässä hengessä ja vanhan vuoden toiminta hyväksyttiin. Samoin hyväksyttiin tulevan vuoden suunnitelmat.

Tuleva vuosi on erikoinen, sillä AJEK siirtyy uuteen toimintakauteen, joka jatkossa on 1.10. – 30.9. eli käytännössä seuraava vuosikokous pidetään jo ennen vuoden loppua.

Hallitukseen valittiin uusi puheenjohtaja, koska Anni Tähtinen ei omien kiireidensä vuoksi ehdi toimia tässä roolissa. Uusi puheenjohtaja on Jukka Kalliokoski. Muut jäsenet ovat jo edellisessä hallituksessa toimineet Perttu Hautala, Tatu Alari ja Veikko Lamminsalo. Uutena “vanhana” jäsenenä hallitukseen tuli Ari Anttila. Anni jatkaa hallituksen varajäsenenä. Uusi hallitus järjestäytyy pikimmiten.

Kauden 2019 jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 20 euroa, joka on maksettava tälle kaudelle, jotta lisenssin voi ostaa AJEKin nimiin. Vanha jäsenmaksukausi päättyi vuosikokoukseen.

Vuosikokous valitsi myös AJEKille ensimmäisen kunniajäsenen. Kunniapuheenjohtajaksi valittiin Juuso Hämäläinen.